Harjavallan Soittokunta

Harjavallan Soittokunta on syntynyt 1920-luvun alussa paikkakunnalla tuolloin vaikuttaneiden asialle heränneiden innokkaiden miesten keskuudessa virinneestä ajatuksesta. Vaiherikkaiden tapahtumaketjujen seurauksena syntyneestä silloisesta torviseitsikosta on kasvanut ja kehittynyt tasokas tämän päivän vaatimukset täyttävä lähes 30-jäseninen puhallinorkesteri. Tulenpalavuutta ja innostusta on toki tarvittu muultakin harrastajajoukolta kautta koko soittokunnan toiminnan ajan. Monet karikot ovat olleet haittana, mutta onpa suvannoistakin saatu nauttia.

Yli 90-vuotiaan Harjavallan Soittokunnan toiminnalle on aina ollut tunnusomaista harrastususkollisuus. Kapellimestareita soittokunnalla on ollut vain neljä. Jäseniä on siinä ollut yli 120, mutta jos kaikki vierailijat ja tilapäiset avustajatkin luetaan mukaan, nousee soittajien luku 220:en. Sivullisen mielestä kyseessä luulisi olevan pienessä piirissä tapahtuvaa harrastelua. Ehkä näin onkin, mutta näkyvyyden ja kuuluvuuden perusteella kyse on suurenluokan tuloksekkaasta toiminnasta.

Ensimmäiset seitsemän pääasiassa lahjoitusvaroin hankittua torvea ja rummut jaettiin 16.5.1922 lähes ”pystymetsästä” valituille innokkaille miehille. Heistä vain kaksi oli aiemmin soittanut, ja yksi tunsi soittimen nimeltä. Muilla ei juurikaan ollut kosketusta soitinmusiikkiin. Porilainen kapellimestari Karl Fröberg alkoi opettaa heitä kahtena iltana viikossa. Vajaa vuosi kului ja ensimmäisen kerran yleisö sai kuulla harjavaltalaista torvisoittoa 8.4.1923. Tilaisuutena olivat itse järjestetyt iltamat. Soittokuntaa johti tuolloin sen ensimmäinen johtaja, osuuskaupanjohtaja Aku Lahti.

Toiminta on ollut keskeytyksissä vain yhteensä kuusi vuotta. Vuosina 1936 ja -37 innostus oli alamaissa, ja neljä vuotta miehiltä kului sodassa.

Sodan jälkeen vuonna 1945 soittokunta perustettiin uudelleen. Silloin se myöskin rekisteröitiin Harjavallan Soittokunta ry:ksi. Nyt päästiin eroon mm. siitä että soittokunnan nimeen oltiin tähän asti usein liitetty kulloisenkin tilaisuuden järjestäjä, kuten esim. suojeluskunta, nuorisoseura, VPK  tai muu järjestön nimi. Nyt voitiin esiintyä omalla nimellä.

Vuodelta 1946 on peräisin Soittokunnan virallinen, Edith Ollilan suunnittelema merkki. Sääntöjen mukaan merkin, ja sen myötä jäsenyyden saavat kaikki riittävää taitoa ja innostusta osoittavat soittajat. Tämä hopeinen harrastusmerkki vaihdetaan kahdenkymmenenviiden harrastusvuoden jälkeen kultaiseen. Sellaisen on vuosien varrella saanut 25 soittajaa.

40-luvun lopulla Soittokunnalla ja Harjavallan Mieskuorolla oli kahden pienen yhdistyksen mittapuun mukaan suurhanke. Rakennettiin nykyisen Honkalan Liikuntakeskuksen alueelle omat harjoitustilat. Musiikkimajaksi nimetty talo osoitti tarpeellisuutensa myös muille, sillä se toimi lähes koko 40-vuotisen olemassaoloaikansa lukuisten vuokratilaisuuksien pitopaikkana.

Aivan alkuvuosista lähtien on siis harrastusaktiivisuutta ja säännöllisyyttä painotettu. Harjoitusten on alettava ajallaan, ja myöhästymisiin suhtaudutaan karsaasti. Oma lukunsa on harrastuskirjanpito, mikä tehdään aina suurella huolellisuudella ja noin yhden minuutin tarkkuudella. Vuosittain aktiivisimmat harrastajat palkitaan.

Säännöllisesti on myös kokoonnuttu - olipa kyseessä sitten harjoitus taikka esiintyminen. Tätä myös todistaa se, että harrastuskirjanpidon mukaan vuosittain on ollut jopa satakin tapahtumaa. Keskiarvo on kuitenkin ollut n. 75 kokoontumista vuodessa. Viime vuosina hieman vähemmän.

Soittokunnan esiintymistilaisuuksien ja -paikkakuntien kirjo on hyvin kattava. Siihen sisältyy lähes kaikenlaisia tapahtumia. Monenlaisten yhteisöjen ja yritysten vuosi- tai muut juhlat, erilaiset yksityistilaisuudet, häät, hautajaiset ja syntymäpäivät eri puolilla Satakuntaa ovat tilauskalenterien kertomaa. Soittokuntaamme on tarvittu myös Tasavallan Presidenttien ja monien muidenkin huippuvaikuttajien tehdessä vierailujaan alueellemme. Myös Harjavallan kunta on tilaisuuksissaan vuosikymmenten aikana aina kiitettävästi luottanut soittokunnan ohjelmatarjontaan. Rohkea arvio esiintymistilaisuuksien määrässä kautta koko toiminta-ajan noussee kahteen tuhanteen.

Paitsi kotiseudullaan, on Soittokunta tehnyt itseään tunnetuksi myös sen ulkopuolella. Takavuosina suosituilla vuosittain pidetyillä Satakunnan Laulujuhlilla oli pysyvä asema soittokunnan toimintasuunnitelmissa. Unohtaa ei sovi myöskään osallistumisia valtakunnallisille laulu- ja soittojuhlille.

Soittokunta on konsertoinut myös maamme ulkopuolella. Ruotsissa on käyty viidesti, ja yhtä monta kertaa on matkattu Etelä-Viron Vöruun paikallisen ystäväsoittokunnan vieraaksi. Esiintymismatkat Saksaan, Itävaltaan sekä Unkari ovat vieläkin monen soittajan mielessä.

Käsite ”soittokuntaperhe” oli hyvin tärkeä soittokunnan Isälle, sen perustajajäsenelle ja pitkäaikaiselle johtajalle Eero Ollilalle. Hän tiesi mikä merkitys on jokaisen soittajan perheiltään saamalla harrastukseen kohdistuvalla ymmärryksellä ja hyväksymisellä. Säännöllisesti järjestettävillä yhteisillä illanvietoilla on aina ollut yhteenkuuluvaisuutta ja perhekeskeisyyttä ylläpitävä voima. Tämä perinne on pyritty säilyttämään. Soittokunnan oma julkaisu SE&O on jo vuodesta 1953 aina ilmestyessään ottanut omaperäisen rohkealla tavalla kantaa soittokunnan ja sen jäsenten edesottamuksiin. Sattuneet Erehdykset on saatu Oikaistua joskus korviakin kuumottaen toisten naurun osaaottavalla säestyksellä.

Harjavallan Soittokunnan merkitys on paikkakunnalla kiistatta huomionarvoinen ja monitahoinen. Paitsi että se on yleisölle jaettavaa eräänlaista sirkushuvia ja Pajatson lailla maksajan rooliin eläytymistä, on kyseessä monelle mielekäs harrastus, joka samalla sisältää mukana olevien ikäryhmien välistä vakavasti otettavaa vuorovaikutusta. Löytyisikö muita vapaa-ajanviettoalueita missä niin nuoret kuin vanhatkin voivat istua vierekkäin saman arvoisina samaa asiaa harrastaen?       

Keskusteluissa puhallinmusiikista yleensä, sekä sen vertailusta muuhun soitinmusiikkiin, mielipiteet saattavat vaihdella laidasta laitaan. Puhallinorkestereille sovitetulle musiikille tunnusomaista on ainakin se, että sillä on käyttöaluetta on laidasta laitaan. Sen käytettävyys suurella kokoonpanolla on monipuolisuudessaan ja sävyrikkaudessaan asettuen heti sinfoniaorkesterin kannoille, ja toisaalta taas muutamalla hyvin valitulla soittimella voidaan esittää täysipainoisesti vaativiakin teoksia.

Puhallinorkesterin tilaisuuksiin mukanaan tuoma juhlallisuus on jo luku sinällään. Kaikkea musiikkia arvostaen tai jotakin väheksymättä, en malta olla mainitsematta erään jo keskuudestamme poistuneen pohjois-satakuntalaisen torvisoittoaatteen läpitunkeman miehen lausahdusta:  ” Joo - on se vaan niin juhlallista kuunnella! Ja kun jonkun vieraan maan johtaja tulee käymään valtiovierailulla, niin ei  lentokentällä p--kele mikään haitaripartio soita. Siellä soittaa aina torvisoittokunta! ” 

Kirjoittanut Tapio Routimo